Yleissäännös koskee viranomaisen oikeutta valittaa hallintopäätöksestä tai hallintotuomioistuimen päätöksestä, joten säännöstä sovelletaan myös alkuperäisen hallintopäätöksen tehneen viranomaisen valitukseen hallintotuomioistuimen päätöksestä ylempään oikeusasteeseen. Korkeimman hallinto-oikeuden käytännössä on tapauskohtaisesti tulkittu sitä, milloin viranomaisella on valitusoikeus julkisen edun valvonnan perusteella. Korkein hallinto-oikeus on useissa tapauksissa katsonut, että yhtenäisen hallinto- ja oikeuskäytännön turvaaminen kyseessä olevissa asioissa oli sellainen julkinen etu, jonka valvomiseksi päätöksen tehneellä viranomaisella oli valitusoikeus (esim. KHO 2013:161). Yleissäännöksen ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännön pohjalta arvioituna ei kuitenkaan ole etukäteen selvää, millaisissa tapauksissa viranomaisen valitusoikeuden edellytykset täyttyvät.
Tasapuolisuus (equality of arms) edellyttää, että osapuolilla on tasaveroiset mahdollisuudet osallistua oikeudenkäyntiin. Sitä toteuttaa muun muassa vastavuoroisuuden periaate (contradictory principle), jonka keskeisenä sisältönä on osapuolten riittävä kuuleminen kaikesta oikeudenkäyntiaineistosta (esim. EIT Gankin ym. v. Venäjä 2016 ja EIT H.A.L. v. Suomi 2004).
EIT:n oikeuskäytännössä on yleensä pidetty riittävänä sitä, että suullinen käsittely järjestetään tuomioistuimessa samassa asiassa kerran. Tavallisesti on tarkoituksenmukaista, että suullinen käsittely järjestetään ensimmäisessä asteessa ja sitä tulisi myös vaatia ensimmäisessä asteessa, mikäli perusteet sen järjestämiseen ovat tuossa vaiheessa olemassa (esim. EIT Simsek v. Turkki 2012 ja EIT Juricic v. Kroatia 2011).
Hallintolainkäyttölaissa ei ole säännöksiä myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön perustuvasta itsekriminointisuojasta eikä lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämiskiellosta. Niitä koskevalla ihmisoikeustuomioistuimen käytännöllä on merkitystä erityisesti rikosprosessissa.
Tuomioistuin perustaa tuomionsa kaikkiin esille tulleisiin seikkoihin. Muutoksenhaku on pääsääntöisesti tehtävä kolmen viikon kuluessa päätöksen tiedoksiannosta.
Erityisen määräajan asettaminen olisi poikkeuksellista. Sitä voitaisiin käyttää vain tilanteessa, jossa hallintotuomioistuimen käsityksen mukaan kaikki asian ratkaisuun tarvittavat selvitykset on jo saatu ja tuomioistuin on tekemässä päätöstä asiassa. Säännös turvaisi asian viivytyksetöntä käsittelyä.
Voimassa oleviin hallintolainkäyttölain säännöksiin sisältyy runsaasti viittauksia oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeviin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiin. Ehdotetuissa säännöksissä luovuttaisiin pääosin viittauksista oikeudenkäymiskaareen ja keskeiseltä sisällöltään vastaavat säännökset sisällytettäisiin uuteen yleislakiin.